Nuutuksen poika nuuskuttamassa

Ihmisiskä vei mut eilen nuuskuttamaan metsään. Meillä oli sellainen pieni vesiäiskavereiden tapaaminen ja meitä tutustutettiin PK - jäljen saloihin. Ihan ekaks meidät koirat pakotettiin jäämään autoihin siksi aikaa kun ihmiset opiskelivat teoriaa. Mua otti pattiin kun ihmisiskä ja ne muut ihmiset sai olla vapaana ja niinpä mä työnsinkin mun pään ikkunasta ulos. Ja mitä mä kuulinkaan? No ne puhu ihan sellasia itsestään selviä asioita siitä jäljestyksestä. Mä yritin siitä ikkunasta huudella ihmisiskälle, että se päästäis mut vapaaksi niin mä voisin näyttää mistä siinä on oikein kysymys. No se ei taaskaan kuunnellut - jokseenkin tyypillistä.

Mä kattelin autosta kun se ihmisiskä sitten katos jonnekin sinne metsään namipussin kanssa. Sille oli annettu ohjeeksi tehdä sellainen lenkki metsään ja laittaa jokaisen askeleen kohdalle nami. Sen perinmäinen tarkoitus oli, että me koirat siitä sitten hiffattais, että pitää kulkee ihmisjälkeä pitkin. Oikeessa PK- jäljessä on vielä sitten sellasia kepukoita ripoteltu siihen matkalle joita koiran pitäis näyttää ja ohjaajan kerätä taskuihinsa - niin ja tietysti niitä nameja ei enää ole oikeassa suorituksessa. Siitä nuuskutuksen aloituspaikasta on sitten ensin sellainen janatyöskentelyosuus jossa kukaan ei oo käynyt tallaamassa mitään. Siitä koiran pitää edetä suoraan kohti jäljen alkua. Ihmisiskä teki ihan kuten sille oli sanottu - se siis näytti mulle kädellä suuntaa mihin pitäsi lähtee kulkemaan. Muuten hyvä mutta se oli mun oikealla puolella enkä mä nähnyt sitä. Vaan eipä se mua haitannut - koska mä osasin jo siinä vaiheessa arvella mistä tässä on kysymys ja niinpä mä menin puikkosuoraan aloituskohtaan.

Ihmisiskä oli yrittänyt olla ovela - se oli kulkenut kaikkien mahdollisten risukoiden läpi - se varmaan kuvitteli, että Toffe ei tajuu. No Toffepa tajusi - mä ajattelin, että tehdään tää tästä nyt sitten kerralla alta pois kun kerran tänne saakka ollaan tultu. Ei mua ne namit kiinnostanut - sinne metsään jäikin sitten aimo kasa nameja. No ei ne oikeesti sinne metsään lopulta jääneet - me nimittäin Shanian kanssa jäljestettiin kaikkien muidenkin radat uudestaan sitten ihan viimeiseksi. Nam.

Just ennen kun me lähdettiin niin ihmisiskä halus tietää josko se tehtävä oli mulle niin helppo, koska se itte oli tehnyt mulle jäljen. Se pyysi, että Shanian ihmisäiskä tekis mulle jäljen silleen, että nameja on vain joka viidennellä askeleella. No mehän päästiin sitten Shanian kanssa uudestaan toimeen kun ihmisiskä vastavuoroisesti teki sille jäljen.

No eihän mulla siinä toisellakaan jäljellä ollut mitään vaikeuksia - paitsi ihmisiskä. Miksi sen  pitää aina tulla sotkemaan? Ihmisen tehtävänä on vain pitää huolta yhdestä asiasta - estää koiraa palaamasta jälkeä takaisin päin. Yhdessä kohtaa se kuvitteli, että mä läksin takaisin, vaikka oikeesti mä vain pyörähdin itseni ympäri. Ihmisiskällä meni suuntavaisto sekaisin ja se alkoi nykimään mua ihan totaalisen väärään suuntaan. Mitäpä koira voi tehdä jos sitä hinataan väärään suuntaan hihnasta - no ei niin mitään. Vasta kun se meidän opettaja huomautti ihmisiskän vetäneen mut pois jäljeltä, niin se päästi mut menemään hakemaan takaisin jäljelle - ja olihan se ehtinyt vetää mut jo aikalailla sivuun. Koska se oppii, että meillä menee oikein hyvin kunhan se ei sotke asioita?